Blogi: Sähköauto yrityksen käyntikorttina

Sähköauto tuo yritykselle valtavan brändiarvon sekä positiivisen imagon, kirjoittaa Ali-Tuomas Vuori Nissanilta.
Ali-Tuomas Vuori kirjoittaa sähköautoilun eduista yrityksille. 
Ali-Tuomas Vuori kirjoittaa sähköautoilun eduista yrityksille. 

Suomessa yritysten mielenkiinto sähköautoja kohtaan on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana huomattavan paljon. Tämä on ymmärrettävää, sillä nykymaailman yritystoiminnassa sekä kustannustehokkuus että positiivinen maine näyttelevät merkittävää roolia.

Suomalaisista yrityksistä löytyy useita esimerkkejä edelläkävijöistä: Nissanin täyssähköautoja käyttävät jo nyt mm. Suomen Posti, Puolustushallinto, L&T, Ekorent, Pohjolan liikenne sekä useat kaupungit. Edellä mainitut tahot eivät ole tyytyneet pelkästään yhteen autoon, vaan ovat halunneet edistää sähköautoilun asiaa omalla esimerkillään ja kasvattaneet sähköautokantaansa kiitettävällä vauhdilla.

Yleisesti ottaen Suomen autokannan sähköistymisessä on runsaasti kirittävää, jos verrataan muun Euroopan vauhtiin. Eurooppalaisten yritysasiakkaisen keskuudessa Nissanin sähköautoilla on vankka suosio ja Nissan myi päättyneen tilikauden aikana Euroopassa yli 7500 LEAF- ja e‑NV200-sähköautoa jo pelkästään yritysasiakkaille. Nissan on myynyt eurooppalaisille yrityksille yhteensä jo yli 20 000 sähköautoa, joten on ilmeistä, että yhä useammat yritysasiakkaat ovat oivaltaneet sähköautoilun edut.

Positiivinen huomio on taattu

​Lähes kaikki sähköautoa käyttävät yritykset ovat teipanneet auton varsin näyttävästi ilmaisemaan kyseessä olevan täyssähköauton. Tämä edesauttaa toki auton tunnettuuden lisäämistä, mutta ennen kaikkea se tuo valtavan brändiarvon ja positiivisen imagon autoa käyttävälle yritykselle. Ympäristötietoisuus ja ekologisten arvojen huomioon ottaminen ovat osa nykypäivän yrityksien pelikirjaa, koska eettisen kestävyyden merkitys on korostunut vuosi vuodelta. Näyttävästi teipattu liikkuva käyntikortti julistaa tätä näkyvästi ja herättää positiivista huomiota. Samaan, toistuvaan positiiviseen huomioarvoon päästäkseen olisi yrityksen sijoitettava markkinointiin roppakaupalla rahaa kerrasta toiseen.​

Kilpailukykyiset kokonaiskustannukset

Sähköautojen etuna ovat todella kilpailukykyiset kokonaiskustannukset: noin 2 € / 100 km jäävien käyttökulujen lisäksi omistajat hyötyvät alhaisista ylläpitokustannuksista. Nissanin sähköautoissa on polttomoottoriautoja vähemmän liikkuvia osia, joten arvioidut huoltokulut ovat jopa 40 prosenttia pienemmät kuin bensiini- tai dieselautoilla. Yksinkertainen tekniikka tuo niin ikään toimintavarmuutta ympäri vuoden; sähköauto ei pelkää toistuvia kylmäkäynnistyksiä. Käytännöllisyyden, mukavuuden ja alhaisten käyttökulujen yhdistelmä takaa, että Nissan LEAF ja e‑NV200 ovat todella varteenotettavia vaihtoehtoja yrityskäyttäjille kaikkialla Euroopassa.

Päästöttömyys puhuttaa

Yksi yleisistä sähköautoilun keskustelunaiheista on päästöttömyys, joka usein kyseenalaistetaan vedoten sähkön tuotantovaiheessa syntyviin päästöihin. Pohjoismaissa tilanne on todellisuudessa hyvällä mallilla: Pelkästään Suomessa suurin osa sähköntuotannosta on hiilineutraalia, ja pohjoismaisella Nord Pool -sähköpörssialueella hiilineutraalin tuotannon osuus lähentelee jopa 90 %. Kivihiililauhdevoimalat käyvätkin nykyään vain kulutuspiikkien tasaamisessa.

Aihetta sivuten on helppo ottaa vertailuun mukaan myös muun yksityisliikenteessä käytettävien polttoaineiden tuotannon hiilidioksidipäästöt. Sähköauton kuluttaman sähköntuotannon päästöt ajonaikaisiksi päästöiksi muutettuna ovat tällä hetkellä noin 19 g / km. Samalla kaavalla tarkasteltuna pienen bensiinimoottorisen henkilöauton polttoaineen tuotantoketjun (poraus, jalostus, kuljetukset, pumppaus jne.) päästöjä tulee noin 23 g / km (Lähde: Sähköinenliikenne.fi). Pienikin bensiiniauto tuottaa siis sähköautoja enemmän päästöjä jo ennen kuin moottoria on edes käynnistetty.

Biopolttoaineiden tuotantoketju on toki hiilidioksidipäästöiltään kevyempää, mutta pakokaasuista ei pääse niidenkään avulla eroon. Voimmekin todeta sähköauton kestävän jopa epäreiluja päästövertailuja. Sähkön tuotannon hiilipäästöt alenevat vuosi vuodelta ja tavoitteena onkin saavuttaa nollataso vuoteen 2030 mennessä.

Kaikille sopivat ratkaisut

Uuden LEAF 30 kWh:n lanseerauksen myötä Nissanin sähköautot täyttävät yritysasiakkaiden tarpeet entistäkin paremmin, kun toimintamatka yhdellä latauksella on pidentynyt peräti 250 kilometriin.

Nissanin täyssähköautomallistosta löytyy vaihtoehto todella moneen tarpeeseen. Pakettiautolla hoitaa kappaletavaran kuljetuksia jopa rakennusten sisätiloissa, tehdasalueilla ja muilla päästö-/meluvapailla alueilla. Tila-auto Evaliasta voi rakentaa vaikkapa pyörätuolikuljetuksia varten esteettömän version ramppeineen ja kiinnityspaikkoineen. LEAF taas sopii vaikkapa yrityksen yhteiskäyttöautoksi, jolla henkilökunta hoitaa juoksevia asioita pitkin päivää. Autolle taas on voitu määrittää tietty pysäköintiruutu latausasemalla, jossa auto saa olla latauksessa silloin kun sitä ei käytetä.

Oleellisinta onkin rohkeasti ottaa ammattitaitoisen ihmisen alustuksella auto koeajoon siihen käyttöön, johon sitä ollaan suunniteltu. Silloin selviää, että sopiiko auto todellisuudessa ajateltuun käyttöön eikä auton ominaisuuksien riittävyyttä tavitse jäädä arvailemaan.


Kirjoittaja:

Ali-Tuomas Vuori
EV Fleet Specialist
Nissan Nordic Europe

Kirjoittaja on autointoilija, joka on päässyt työskentelemään monenlaisissa työtehtävissä autoalalla jo yli 15 vuotta, niin korjaamopuolella kuin myynnin parissa. Nyttemmin innostunut nykypäivän autoilusta ja pihasta löytyykin täyssähköauton lisäksi hybridiauto.

Ai miksikö sähkömoottori on polttomoottoriin verrattuna ominaisuuksiltaan ylivoimainen? Erään alan innovaattorin suusta kuultuna: ”It’s obvious!”




Kommentit