Ensimmäinen Bioboksi otetaan käyttöön keväällä

Gasumin innovaatiokilpailun vuonna 2015 voittaneen Bioboksin idea on edistää biokaasun liikennekäyttöä erityisesti kaasuverkon ulkopuolella.

Bioboksin idea perustuu standardoituun ja skaalautuvaan biokaasulaitokseen, joka kootaan moduuleista ja voidaan pystyttää jopa parissa viikossa. Bioboksin avulla jyväskyläläinen BioGTS aikoo mullistaa biokaasuautojen tankkauksen, sillä boksin ansiosta biokaasun tuotanto, jalostus ja jakelu onnistuvat samassa paikassa, vaikka vilkkaasti liikennöidyn valtaväylän varrella. Idea edistää biokaasun liikennekäyttöä etenkin kaasuverkon ulkopuolella, sillä Bioboksin sijainti ei ole riippuvainen kaasuverkosta. Yhtiö kutsuukin biokaasua huoltoasemalla tuottavaa Bioboksia biokaasulaitosten T-Fordiksi.

Ensimmäinen Bioboksi käyttöön

Ensimmäinen Bioboksi tullaan ottamaan käyttöön tulevan kevään aikana Ilkka Herlinin omistamalla Kuitian tilalla, joka sijaitsee Paraisilla. Mm. nurmea ja naudan kuivalantaa hyödyntävä Bioboksi-laitos tuottaa energiaa (sähköä, lämpöä, liikennepolttoainetta) maatilan omaan käyttöön. Herlinin tavoitteena on luoda tilasta päästötön ja omavarainen niin energiantuotannoltaan kuin ravinnekierrätykseltäänkin.

Suomalaisvalmisteinen Bioboksi on suunniteltu liikennekaasun kustannustehokkaaseen tuotantoon. Kuva: BioGTS
Suomalaisvalmisteinen Bioboksi on suunniteltu liikennekaasun kustannustehokkaaseen tuotantoon. Kuva: BioGTS

Biokaasun tankkauspistetä 150 km välein vuonna 2020

Bioboksi on tervetullut markkinoille, sillä EU:n mukaan biokaasun tankkauspisteitä pitäisi löytyä EU-maissa vuoteen 2020 mennessä 150 kilometrin välein. Tällä hetkellä yksin Saksassa on jo toistatuhatta tankkausasemaa ja Italiassa liki tuhat.

Kauppalehti kertoo, että BioGTS:n toimitusjohtaja Mika Rautiaisen mukaan yritys aikoo toimittaa Suomeen sata Bioboksia vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä biokaasun tankkausasemia on yhteensä 24, joista 18 on Gasumin ja loput yksityisiä. Biokaasujalostamoja on kymmenen.

”Aseman hinta on 700 000 euroa. Meillä on konepaja ja käytämme alihankkijoita, mikä mahdollistaa bioboksien teollisen valmistamisen”, Rautiainen sanoo Kauppalehdelle. BioGTS tähtää innovaatiollaan tosissaan myös kansainvälisille markkinoille ja esisopimuksia toimituksista on 12 miljoonan arvosta ja osa niistä on sitovia.

Lähteet: Kauppalehti, BioGTS



Lue myös seuraavat artikkelit

Onnea Mika Rautiainen ja Annimari Lehtomäki!

Hyvän ilman linnun voitto merikonteista koottavalle biokaasulaitokselle

Gasumin Hyvän ilman lintu - innovaatiokilpailun voiton ja 75 000 euron ykköspalkinnon vei BioGTS Oy:tä edustaneen BIOBOKSIn biokaasulaitosidea.

Lue lisää

Kysymys: Missä Uudellamaalla voi tankata 100%:sta biokaasua?

Uudellamaalta löytyy useampi tankkausasema, joilla voi tankata 100 %:sta biokaasua.

Lue lisää


Kommentit