Hämeenlinnaan saadaan kaasutankkausasema

Gasum avaa ensi vuonna uuden kaasutankkausaseman Hämeenlinnaan.
Gasum rakentaa 35 uutta tankkausasemaa tulevan kymmenen vuoden aikana.
Gasum rakentaa 35 uutta tankkausasemaa tulevan kymmenen vuoden aikana.

Henkilöautoille suunnattu kaasutankkausasema tullaan rakentamaan Hämeenlinnaan, Helsinki-Tampere moottoritien välittömään läheisyyteen osoitteeseen Paroistentie.

”Olemme todella iloisia, että saamme tankkausaseman Hämeenlinnaan hyvällä sijainnille. Kaasuautoilu kiinnostaa seudulla ja paikalliset toimijat mm. Kultakeskus, Hämeenlinnan kaupunki, Osuuskauppa Hämeenmaa ja paikallinen energiayhtiö Elenia Lämpö ovat edesauttaneet meitä hankkeen etenemisessä", kertoo Gasumin biokaasuliiketoiminnan kehityspäällikkö Jussi Vainikka.

Vuosi 2017 näyttää muutenkin hyvältä kaasuautoilijoiden ja kaasuautoa harkitsevien kannalta, sillä Hämeenlinnan lisäksi uusia tankkausasemia on tulossa muun muassa Turkuun, Poriin ja pääkaupunkiseudulle.



Lue myös

Kuva: Gasum Oy

Turussa pääsee nyt tankkaamaan kaasua

Gasum avasi keskiviikkona 26.10.2016 kaasutankkausaseman Turun Tuontiväylälle.

Lue lisää

Ouluun biokaasun tankkausasema

Ruskon jätekeskuksen yhteyteen rakennettava asema aloittaa toimintansa syksyllä 2017.

Lue lisää


Kommentit