Kaasu-Skoda on mallisarjansa edullisin

Kaasu- ja bensamallin hankintahinnassa ei ole enää merkittävää eroa. Suomen suosituimman henkilöauton Skoda Octavian kohdalla kaasumalli on jopa bensaversiota edullisempi.

Maakaasu on säilyttänyt pitkään asemansa maantieliikenteen edullisimpana polttoaineena. Biokaasu on puolestaan ollut jo useamman vuoden ajan uusiutuvien polttoaineiden selkeä hintajohtaja.
Kaasuauton hankintahintakaan ei muodosta estettä puhtaaseen polttoaineeseen siirtymiselle. Esimerkiksi Skoda Octavian kaasumalli voi tulla jopa bensaversiota edullisemmaksi. Kaasuautolla ajaminen säästää lisää, sillä polttoainekustannukset ovat pienemmät kuin perinteisellä bensiinillä tai dieselillä.
Sekä hinta- että ympäristöargumentit ovat tekemässä kaasuautoilusta hyvin kiinnostavan vaihtoehdon, sanoo Autokeskuksen yhteyspäällikkö Lasse Göös.

”Näen tulevaisuuden erittäin hyvänä kaasuautoille, joille on avautumassa valtavat markkinat. Näin on varsinkin biokaasun kohdalla. Uskon, että kaasuauto hakee nyt uutta tulemistaan, ja pian aika vauhdilla”, Göös sanoo.

Skoda Octavian kohdalla kaasumalli voi tulla jopa bensaversiota edullisemmaksi.
Skoda Octavian kohdalla kaasumalli voi tulla jopa bensaversiota edullisemmaksi.
Kaasuliitin kiinni ja tankkaamaan. G-Tecissä on 15 kg:n kaasusäiliö. 
Kaasuliitin kiinni ja tankkaamaan. G-Tecissä on 15 kg:n kaasusäiliö. 

Investoinnit tankkausasemiin luovat uskottavuutta

Kaasuautoilun valoisan tulevaisuuden taustalla on Göösin mukaan useita tekijöitä. Nykyisin autoissa on mukana täysikokoinen bensatankki, jonka ansioista toimintasäde on normaalimallia pidempi. Tekniset ratkaisut ovat täysin valmiita myös koviin talvikeleihin. ”Kaasuautolla ei ole mitään ongelmia pärjätä arktisissa olosuhteissa”, Göös sanoo.

Skoda Octavian kaasumalli on ollut Autokeskuksella myynnissä noin vuoden ajan. Suurelle osalle asiakkaista kaasun lukuisat edut, kuten tankkaamisen ja ajamisen helppous tulevat uutena tietona. Alati kehittyvä tankkausasemaverkosto lisää sekin kaasuautoilun kiinnostavuutta. ”Kun asiakkaille kertoo, että Gasum on investoimassa lisää tankkausasemaverkostoon, se luo uskottavuutta asiakkaalle. Kun jakeluverkostoon panostetaan, kaasuautot tulevat yleistymään.” Gasumin tavoitteena on lisätä yhtiön omien tankkausasemien lukumäärää noin 35 uudella asemalla seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomessa.

Skoda Octavia G-tecissä on manuaalivaihteet. 
Skoda Octavia G-tecissä on manuaalivaihteet. 
Kaasulle ja bensalle löytyvät omat polttoainemittarinsa.
Kaasulle ja bensalle löytyvät omat polttoainemittarinsa.

Biovallankumous kirittää biokaasua – ”Kaasuautojen verotusta kevennettävä”

Uusiutuvan energian esiinmarssi nostaa Göösin mukaan myös biokaasun suosiota. Kotimainen ja täysin uusiutuva Gasum-biokaasu on autoilijalle houkutteleva vaihtoehto. ”Biokaasun osuus tulee lisääntymään, kun jätteenkäyttö ja -kierrätys tehostuvat. Kaupunkien biohajoavista jätteistä tuotetaan koko ajan enemmän biokaasua energiantuotantoon ja liikenteen polttoaineeksi. Tämä kaikki työllistää ja se on iso mahdollisuus Suomelle”, Göös sanoo.

Nykyisessä hallitusohjelmassa linjataan, että uusiutuvien liikennepolttoaineiden osuus nostetaan 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tässä tavoitteessa biokaasulla on merkittävä rooli, ja se auttaisi myös liikenteen päästöjen vähentämisessä. Tavoitteen toteutumista olisi mahdollista vauhdittaa verotusratkaisuilla, Göös toteaa. Kaasuautojen verotusta tulisikin keventää poistamalla käyttövoimavero. Göös haluaisi harkita myös autoveron puolittamista tai jopa poistamista kaasuautoilta. ”Verotuspäätökset ohjaavat kuluttajia, ja kaasuautojen verouksen keventäminen olisi tehokas keino edistää niiden määrän kasvua liikenteessä. Biokaasun kulutuksen kasvaessa eurot jäisivät Suomeen uusien työpaikkojen myötä.”

Autokeskuksella on usean vuoden kokemus kaasuautoista. Työlistalla on ollut muun muassa 25 bensakäyttöisen Nissan Quashqain muuttaminen kaasulla kulkeviksi Postin käyttöön. Tällä hetkellä Skoda Octavia on Autokeskuksen valikoiman ainoa kaasumalli, mutta puhtaamman liikenteen tuulet ovat jo vahvasti ilmassa. ”Meillä on hyvin paljon kokemusta kaasuautoista, ja tulemme varmasti panostamaan enemmän kaasuauton myyntiin ja markkinointiin tulevaisuudessa. Näemme Autokeskuksessa kaasuautoilun tulevaisuuden todella valoisana ja positiivisena.”

Tutustu Skoda Octavia G-Teciin >>

Skoda Octavia G-Tec oli esillä Porissa järjestetyssä kaasuautotapahtumassa elokuussa.
Skoda Octavia G-Tec oli esillä Porissa järjestetyssä kaasuautotapahtumassa elokuussa.

Lue myös seuraavat artikkelit

Maakaasukäyttöiset autot voivat käyttää jalostettua biokaasua ja päinvastoin.

Kysymys: Mitä kaasuautomalleja Suomen markkinoilla on?

Miten maakaasu ja biokaasu eroavat toisistaan?

Lue lisää

Kysymys: Millainen on kaasuautojen verotus?

Miten kaasuautoja verotetaan?

Lue lisää


Kommentit