Dyson alkaa valmistaa sähköautoja

Pölynimuireistaan kuuluisa Dyson on tulossa mukaan sähköautobisnekseen.

Yhtiö on kieltäytynyt vahvistamasta tietoja, joiden mukaan se työskentelee vähäpäästöisen auton parissa. Salassa pidetty hanke kuitenkin paljastui, kun Britannian hallitus toi julkisuusteen kansallisen infrastruktuurisuunnitelmansa. Dokumenttien mukaan Dyson kehittää Wiltshiren pääkonttorillaan sähköautoa, johon se saa rahoitusta hallitukselta.

Dokumenteissa hankkeelle on budjetoitu 174 miljoonaa puntaa (n. 220 miljoonaa euroa) ja sen kerrotaan työllistävän yli 500 ihmistä, joista suurin osa on insinöörejä.

Sittemmin maininta Dysonista on poistettu julkaistusta dokumentista.

Guardianin tiedustellessa sähköautohuhuja Dysonilta, yhtiön tiedottaja sanoi, ettei heillä ole tapana koskaan kommentoida tuotteita, jotka ovat vasta kehitteillä.

Lähde: The Guardian


Lue myös seuraavat artikkelit

Tuoreen tutkimuksen mukaan neljän vuoden kuluttua teillä voi hyvin huristella 17 miljoonaa sähköautoa. 

Tutkimus: Vuonna 2020 jo 17 miljoonaa sähkö- ja hybridiautoa

Juniper Researchin tutkimus rankkasi Teslan johtavaksi sähköautojen valmistajaksi.

Lue lisää

Sähköautoille yksi yhteinen latausjärjestelmä?

Volvo ajaa autoteollisuudelle yhteistä sähköautojen latausjärjestelmää.

Lue lisää


Kommentit