Ford pysyy sadan mailin sisällä

Amerikkalaisen autonvalmistajan strategia on erilainen kuin esimerkiksi Teslalla ja Nissanilla.

Teslan tulevalla Model 3:lla voi yhdellä latauksella ajaa vähintään 215 mailia. Myös Nissan on kertonut, että vuonna 2018 sen Leaf-mallilla voi huristella yhtä soittoa 200 mailia. Samaa sanoo General Motors, jonka syksyllä julkaistavalla Chevrolet Bolt taipuu myös 200 mailin matkaan yhdellä latauksella.

Ford Motor Companyn tavoitteena ei kuitenkaan ole haastaa noita autonvalmistajia – ainakaan samoilla ominaisuuksilla.

Autonvalmistajan Ford Focus Electric -malli on saamassa syksyllä parannuksia, mutta yhden latauksen ajovalmius nousee 76 mailista vain sataan mailiin.

- Sadan mailin yhtäjaksoinen ajaminen tyydyttää valtaosaa asiakkaista, kertoi Ford-johtaja Kevin Layden.

Ford Focus Electric maksaa USA:ssa hieman alle 30 000 dollaria.
Ford Focus Electric maksaa USA:ssa hieman alle 30 000 dollaria.

Pienempi akku tarkoittaa matalampaa hintaa

Fordin strategian taustalla on hinta.

Akut, joilla voi yhtäjaksoistesti ajaa esimerkiksi 215 mailia eli noin 346 kilometriä, ovat kalliita.

- Sadan mailin akut ovat kevyempiä, pienempiä ja myös halvempia kuin isommat, Layden huomauttaa.

Ford Focus Electricin saa USA:ssa tällä hetkellä alle 30 000 dollarilla. Autonvalmistaja todennäköisesti haluaa pitää myös päivitetyn mallin samassa hintaluokassa.


Lähteet: Autoblog, Autonews

Kuva: Ford


Chevrolet esitteli tammikuun alussa Yhdysvalloissa suurelle yleisölle suunnatun täyssähköauton Bolt EV:n.​ © General Motors

Chevrolet Bolt tähtää sähköautojen massamarkkinoille

Chevrolet esitteli tammikuun alussa Yhdysvalloissa CES-messuilla suurelle yleisölle suunnatun täyssähköauton Bolt EV:n.

Lue lisää

Mallivuoden 2016 Nissan LEAFin toimintamatka on kasvanut 199 kilometristä 250 kilometriin. Malliin on tullut myös uusi värivaihtoehto Bronze. 

Uudessa Nissan LEAFissä 250 kilometrin toimintamatka

Nissan LEAFin toimintamatka kasvaa 26 prosentilla.

Lue lisää


Kommentit