Geneve: Nissan esitteli älyliikennevisionsa

Nissan esittelee Genevessä näkemystään sähköautoilun tulevaisuudesta.

Päästöttömään ja kuolonuhrittomaan liikenteeseen liittyvien tavoitteidensa mukaisesti Nissan julkisti tällä viikolla Geneven autonäyttelyssä älyliikennettä koskevan Intelligent Mobility -visionsa. Vision toimii Nissanin ohjenuorana tuotteiden ja teknologiaratkaisujen kehittämisessä ja ohjaa yhtiön kriittisiä päätöksiä sen suhteen, mistä autot saavat käyttövoimansa, kuinka niillä ajetaan ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa.

"Intelligent Mobility -visiomme avulla pyrimme tekemään autoilusta yhä turvallisempaa ja tukemaan kestävää kehitystä kaikkialla maailmassa. Tämän toteuttamiseksi Nissan on käynnistänyt pitkän aikavälin strategian, jota tuetaan merkittävillä tutkimus- ja kehitysinvestoinneilla. Strategian ansiosta Nissan pystyi tuomaan markkinoille uraauurtavan LEAF-mallin, maailman ensimmäisen massatuotantoon tuodun sähköauton, vuonna 2010 ‒ jo vuosia ennen kilpailijoitamme. Strategia on myös edistänyt itseohjautuvien teknologioiden kehittämistä, jotka otetaan käyttöön useisiin automalleihin vuoteen 2020 mennessä. Näiden kehitysaskeleiden ansiosta Nissan tuo sähköautojen ja itseohjautuvan teknologian edut mahdollisimman monien asiakkaiden käyttöön ja näyttää tietä aivan uudenlaiselle autoilun aikakaudelle", toimitusjohtaja Carlos Ghosn kertoo.

Intelligent Mobility -älyliikennevisio koostuu kolmesta innovaatiosta:

  • Nissan Intelligent Driving – itseohjautuvaa teknologiaa hyödyntävä Piloted Drive parantaa kuljettajan ajovarmuutta
  • Nissan Intelligent Power – sähköautojen energiaratkaisut lisäävät taloudellisuutta ja tehoa
  • Nissan Intelligent Integration – uusia tapoja autojen ja yhteiskunnan yhdistämiseen

Markkoinoille useita itseohjautuvalla teknologialla varustettuja malleja

Intelligent Mobility ‑visio konkretisoituu Nissanin IDS Concept –konseptiautossa, joka esitellään ensimmäistä kertaa Euroopassa Geneven autonäyttelyssä. IDS Concept on edustaa yhtiön visiota itseohjautuvien autojen ja sähköautoilun tulevaisuudesta. Konsepti edustaa huippuluokan sähköautoteknologiaa, aerodynaamista suorituskykyä ja on varustettu edistyneillä tekoälyominaisuuksilla. IDS Consept –auto on varustettu 60 kWh:n akulla ja 550 kilometrin toimintasäteellä.

Nissan tuo markkinoille useita itseohjautuvalla teknologialla varustettuja automalleja seuraavien neljän vuoden aikana Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Kiinassa. Nissanin itseohjautuvaa teknologiaa esitellään tieolosuhteissa Euroopassa vuonna 2016 ja itseohjautuvalla teknologialla varustettu Piloted Drive Qashqai tuodaan ensimmäisenä autona Euroopan markkinoille vuonna 2017.

"Nissan tutkii parhaillaan useita mahdollisia energianlähteitä tulevaisuuden automalleja varten, ja investoimme jatkuvasti useisiin teknologioihin. Nissanin Leaf-sähköautoilla on nyt ajettu yli 2,1 miljardia kilometriä ja asiakkaat ovat olleet malliin erittäin tyytyväisiä. Tämä osoittaa, että olemme onnistuneet sähköautojen kehittämisessä sekä edistyneen ja älykkään teknologian käyttöönotossa", kertoo Daniele Schillaci, Executive Vice President, Nissan Global Marketing & Sales.

Autot osaksi infrastruktuuria

Nissan haluaa olla mukana luomassa yhteiskuntaa hyödyttäviä etuja ja vaikuttaa omalta osaltaan ilman puhtauteen, maapallon hyvinvointiin ja liikenneturvallisuuteen. Tämän yhtiö aikoo tehdä autojen, ihmisten ja infrastruktuurin verkostoitumisen sekä tarvittavien latauspisteiden lisäämisen edistämisen kautta.

Nissan pyrkii liittämään autot osaksi yhteiskunnan infrastruktuuria, kuten tie-, tietoliikenne- ja sähköverkostoa. Tämä auttaa vähentämään liikenneruuhkia ja tehostaa autojen yhteiskäyttöä, etäohjausta ja energiankulutuksen hallintaa. Nissan jatkaa myös sähköautojen latausverkoston laajentamisen tukemista Euroopassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Japanissa.

Suurempaa akun tehotiheyttä sekä suorituskykyä esitellään ensimmäistä kertaa Euroopassa nähdyssä IDS Consept –autossa, joka on varustettu 60 kWh:n akulla ja 550 kilometrin toimintasäteellä.
Suurempaa akun tehotiheyttä sekä suorituskykyä esitellään ensimmäistä kertaa Euroopassa nähdyssä IDS Consept –autossa, joka on varustettu 60 kWh:n akulla ja 550 kilometrin toimintasäteellä.
Lähde: Nissan


Lue myös seuraavat artikkelit

Nissan IDS - visio itseohjautuvasta autosta

Nissan esitteli lokakuussa Tokion autonäyttelyssä IDS-konseptiauton, joka edustaa yhtiön visiota sähköautoilun tulevaisuudesta.

Lue lisää

Mallivuoden 2016 Nissan LEAFin toimintamatka on kasvanut 199 kilometristä 250 kilometriin. Malliin on tullut myös uusi värivaihtoehto Bronze. 

Uudessa Nissan LEAFissä 250 kilometrin toimintamatka

Nissan LEAFin toimintamatka kasvaa 26 prosentilla.

Lue lisää


Kommentit