Kuskittomia busseja testataan liikenteessä

Kuskittomat bussit liikennöivät Helsingin Hernesaarenrannassa elo-syyskuussa muun liikenteen seassa.
Kuskittomia busseja testataan Suomessa ensimmäistä kertaa muun liikenteen seassa. Kuva: EasyMile
Kuskittomia busseja testataan Suomessa ensimmäistä kertaa muun liikenteen seassa. Kuva: EasyMile

Kuskittomat piensähköbussit aloittavat tänään liikennöinnin Helsingin Hernesaarenrannassa. Bussit kulkevat muutaman sadan metrin matkaa edestakaisin ravintola Löylyn ja Hernesaarenrannan välissä. Robottibussit liikennöivät lähinnä aamupäivisin.

Koekäytössä olevia busseja on yhteensä kaksi ja niissä on yhdeksän matkustajapaikkaa.

Helsingistä piensähköbussit suuntaavat Espooseen, jossa ne ovat koekäytössä noin kuukauden ajan hieman pidemmällä reitillä. Tämän jälkeen loka-marraskuussa robottibussit siirtyvät Tampereelle.

Samat bussit ovat liikennöineet aikaisemmin Vantaan asuntomessuilla, mutta siellä bussit eivät kulkeneet muun liikenteen seassa.

Alkuvaiheessa bussissa on mukana aina auton toiminnan tunteva henkilö varmuuden vuoksi.

Itseohjautuvien robottibussien kehittämisen taustalla on SOHJOA-hanke. Hanketta koordinoi Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankekumppaneita ovat Aalto Yliopisto, Forum Virium Helsinki, Maanmittauslaitos sekä Tampereen teknillinen yliopisto.



Lue myös seuraavat artikkelilt

Sähköbussi aloittaa liikennöimään Espoossa

Ensimmäiset kotimaiset pikaladattavat sähköbussit lähtevät vuoden vaihteessa liikenteeseen.

Lue lisää

Turku saa ensimmäiset sähköbussinsa vielä tämän vuoden puolella.

Turun ensimmäiset sähköbussit

​Turun kaupunkiseudun joukkoliikenne ottaa ensimmäiset sähköbussit käyttöön vuoden 2016 syksyllä.

Lue lisää


Kommentit