Maseratin Alfieri-konseptiauto näytti tältä. Sama ulkomuoto lienee myös tulevalla täyssähköautolla.
Maseratin Alfieri-konseptiauto näytti tältä. Sama ulkomuoto lienee myös tulevalla täyssähköautolla.

Maseratin vuoro haastaa Tesla?

Urheilu- ja luksusautoista tunnettu Maserati on tuomassa markkinoille oman sähköautonsa.

Volkswagen, Mercedes, Volvo, Porsche, Toyota ja monet muut.

Lähes jokainen automerkki on viime kuukausien aikana ilmoittanut halustaan haastaa Teslan sähköautomarkkinoilla.

Poikkeusta ei tee Fiat Chryslerin omistama Maserati, joka on myös ilmaissut halustaan hypätä samaan kelkkaan.

- Olen aina ajatellut, että Fiat Chrysler voi tehdä saman kuin Tesla, sillä meillä on siihen brändi ja autot, yhtiön toimitusjohtaja Sergio Marchionne kertoi ja viittasi urheilu- ja luksusautoista tunnettuun Maseratiin.

Yksi auto määrittelee jatkon?

Fiat Chryslerin aikomus on huristella päästöttömään maailmaan Maseratin Alfieri-urheiluauton sähköautomallilla.

Alfierin polttomoottoriversion on huhuttu tulevan markkinoille ensi vuonna, mutta sähköistä versiota joutuu odottamaan vielä pidempään: Fiat-johtajan mukaan sen saaminen tuotantoon kestää vielä ainakin kolme vuotta.

Marchionnen mukaan Maseratin tuleva supersähköauto on ainoastaan kokeilu, eikä Fiat Chyrsler välttämättä tuota enempää täyssähköautoja.

- En ole yhtä vakuuttunut siitä kuin monet muut, että sähkö on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Autonvalmistajien pitäisi miettiä myös muita vaihtoehtoja päästöjen vähentämiseen, hän kertoi Bloomberg-lehdelle.

Marchionne on aiemmin ihmetellyt, miten Tesla voi myydä Model 3:a noin 35 000 dollarin hinnalla. Hän ei usko, että tämä voi olla kalifornialaisella autonvalmistajalle kannattavaa.

Lähde: Bloomberg, Green Car Report

Kuva: Fiat Chrysler


Fiatin 500-malli ei ole ollut USA:ssa myyntimenestys.

Teslan Model 3:lle italialainen kilpailija?

Fiat-Chryslerin pääjohtaja Sergio Marchionne mukaan Fiat voisi vuodessa tehdä massamarkkinoille suunnatun sähköauton.

Lue lisää

Volkswagen haluaa sähköautoilun eturintamaan.

Volkswagen aikoo myydä miljoona sähköautoa vuoteen 2025 mennessä

Saksalainen autonvalmistaja vaihtoi dieselin sähköön.

Lue lisää