Nissan IDS - visio itseohjautuvasta autosta

Nissan esitteli lokakuussa Tokion autonäyttelyssä IDS-konseptiauton, joka edustaa yhtiön visiota sähköautoilun tulevaisuudesta.

Nissan tunnetaan täyssähköautojen edelläkävijänä ja yhtiön Nissan LEAF onkin maailman myydyin täyssähköauto. Nissan on kehittämässä teknologiaa, joka mullistaa auton ja kuljettajan välisen suhteen sekä autoilun tulevaisuuden. Yhtiö suunnitteleen innovatiivisen itseohjautuvan teknologian integroimista moniin automalleihin vuoteen 2020 mennessä ja yhtlö on jo hyvässä vauhdissa tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Nissan IDS-konseptiauton ominaisuudet

Osa näkee tulevaisuuden itseohjautuvien autojen maailman tylsänä paikkana, jossa liikutaan pisteestä A pisteeseen B valmiita ratoja pitkin. Nissan IDS -konsepti antaa tulevaisuudesta hyvin erilaisen kuvan: kuljettaja voi valita automaattisen ajotilan ja luovuttaa ohjausvastuun autolle, mutta auton ajotyyli jäljittelee silti kuljettajan ajotapaa ja mieltymyksiä kiihdytyksineen ja jarrutuksineen.¨

Manuaalisessa ajotilassa kuljettaja ohjaa autoa itse, mutta silloinkin Nissan IDS -konsepti avustaa häntä hienovaraisesti. Nissan IDS myös tarkkailee ajo-olosuhteita jatkuvasti antureillaan ja tulee kuljettajan avuksi vaaratilanteissa.

Tekoäly omaksuu kuljettajan ajotyylin, ja viestii tarkkaavaisen apukuljettajan tavoin. Mahdollisimman mukavan, nautinnollisen ja turvallisen ajoelämyksen varmistamiseksi Nissan IDS:n tekoäly hallitsee suuren määrän tietoa – liikenneolosuhteista kuljettajan aikatauluun ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin.

"Nissan IDS -konseptin johtoajatuksena on viestintä. Itseohjautuvista autoista voi tulla totta ainoastaan, jos auton ja kuljettajan välisen kommunikaation lisäksi panostetaan viestintään auton ja sen ulkopuolella olevien ihmisten välillä. Nissan IDS -konsepti ilmentää tässäkin suhteessa Nissanin visiota itseohjautuvista autoista, jonka voi kiteyttää lauseeseen "together, we drive", kertoo Nissanin Design Director Mitsunori Morita.

Huippuunsa kehitettyä sähköautoteknologiaa

Nissanin päästöttömien autojen strategia keskittyy sähköautoihin. Yhtiö pyrkii kehittämään entistä parempaa sähköistä voimansiirtotekniikkaa – moottoreita, akkuja ja vaihtosuuntaajia – tuodakseen markkinoille sähköautoja, jotka ovat yhtä käytännöllisiä tai käytännöllisempiä kuin polttomoottoriautot.

Nissan IDS -konseptin suurikapasiteettinen 60 kWh:n akku, erinomaiset aerodynaamiset ominaisuudet sekä matala ja kevyt hiilikuitukori ovat omiaan pidentämään auton toimintamatkaa yhdellä latauksella. Konseptin ominaisuuksiin kuuluu myös etäpysäköintitoiminto, jota ohjataan älypuhelimen tai tabletin välityksellä. Lisäksi siinä on hyödynnetty langatonta latausteknologiaa, joten kuljettaja voi jättää pysäköinnin ohella myös akun lataamisen auton huoleksi.

Lähde: Nissan

Kommentit