Ostosten kotiinkuljetus sähköautolla

Levillä sijaitsevan K-market Levinporon käytössä oli kuluvana keväänä Nissan LEAF -täyssähköauto.

K-market Levinporo avasi ovensa viime marraskuussa liikekeskus Poron Portissa. Helmikuussa K-marketin pihaan kaartoi koekäyttöön uusi isommalla (30 kWh) akustolla varusteltu Nissan LEAF -täyssähköauto, jolla hoidettiin päästöttömästi Levinporon verkkokauppaostosten kotiinkuljetus kevään ajan Levin alueen mökeille. Uusi Nissan LEAF lupaa toimintasäteeksi jopa 250 kilometriä. Levinporon Kauppias Ismo Tolonen myönsi, että alkuun sähköauto vähän epäilytti, mutta kuluneet viikot ovat osoittaneet sen olevan erittäin toimiva ajopeli myös pohjoisen olosuhteissa.

Verkkokauppa palvelee mökkiläisiä

K-martket Levinportin verkkokauppa on perustettu palvelemaan mökkiläisiä. Erityisen kiireistä aikaa kotiinkuljetuksille ovat lauantait, joka on perinteisesti mökkiläisten vaihtopäivä. Lomalle tulevat ihmiset eivät halua tuhlata aikaa kaupassa käyntiin, vaan ruuat halutaan tilata kotiinkuljetuksella.

Tolonen kertoo ihmisten olleen tyytyväisiä kotiinkuljetuspalveluun. Myös tilaa ja nouda -palvelu on mahdollista, eli kaupan henkilökunta kerää verkkokauppaostokset valmiiksi ja asiakas noutaa valmiit ostokset kaupasta.

Nissan LEAF latautumassa Levillä Poron Portin sähköautojen latauspisteellä. 
Nissan LEAF latautumassa Levillä Poron Portin sähköautojen latauspisteellä. 

Sähköauto yllätti positiivisesti

Ismo Tolonen kertoo, että Nissan LEAF täyssähköauto tuli K-Market Levinporon käyttöön Plugit Finlandin ja Nissanin maahantuojan mahdollistamana.

Hän myöntää ensi alkuun suhtautuneensa hivenen epäileväisesti uuteen kulkupeliin: "Olin vähän skeptinen, että mitenkä sen kanssa tullaan toimeen, mutta hyviä kokemuksia tästä on. Helppo ja mukava ajaa. Se ei paljoa tavallisesta autosta eroa, tehoa on enemmän kuin normaalissa autossa. Lisäksi auton on erittäin hiljainen ja vakaa."

Yhtä asiaa Tolonen kuitenkin haluaisi kehittää sähköautoissa: "Toimintasädettä saisi olla vähän lisää. Toisaalta tällä on Muonioonkin kuljettu, että siihen se riittää. Kyllähän se tällainen kannattaa melkein hankkia, jos työmatkaa on se 50 kilometriä. Ajaminen on halpaa ja käsittääkseni huoltokaan ei ole kallista", kauppias aprikoi.

Lähde: Levi.NYT!

K-market Levinportin kauppias Ismo Tolonen oli tyytyväinen kaupan käytössä olleeseen Nissan LEAF -täyssähköautoon. Kuva: Henri Jokela/Levi.NYT! 
K-market Levinportin kauppias Ismo Tolonen oli tyytyväinen kaupan käytössä olleeseen Nissan LEAF -täyssähköautoon. Kuva: Henri Jokela/Levi.NYT! 


Lue myös seuraavat artikkelit

Mallivuoden 2016 Nissan LEAFin toimintamatka on kasvanut 199 kilometristä 250 kilometriin. Malliin on tullut myös uusi värivaihtoehto Bronze. 

Uudessa Nissan LEAFissä 250 kilometrin toimintamatka

Nissan LEAFin toimintamatka kasvaa 26 prosentilla.

Lue lisää

Eeva Hauta-Heikkilä koeajoi Nissan LEAF -täyssähköauton.

Koeajossa Nissan LEAF -täyssähköauto

Nissan LEAF on näppärä ja vankka täyssähköauto, joka osaa yllättää.

Lue lisää


Kommentit