Porsche alkaa valmistaa ensimmäistä täyssähköautoaan

Porsche alkaa valmistaa ensimmäistä täyssähköautoaan konseptiautonsa Mission E:n pohjalta.

Porsche esitteli tämän vuoden syyskuussa täyssähköisen konseptiautonsa, Mission E:n, Frankfurtin autonäyttelyssä. Hankkeen toteuttamiselle on nyt saatu vihreä valo ja ensimmäisen täysin sähköisen Porsche-mallin on tarkoitus saapua markkinoille kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä.

Täyssähköauton valmistamiseen tähtäävä projekti luo Porschen Stuttgart-Zuffenhausenin tehtaalle yli tuhat uutta työpaikkaa.

Parin seuraavan vuoden aikana on tarkoitus rakentaa uudet maalaustilat sekä uusi tuotantolinja. Näiden lisäksi nykyinen moottoritehdas laajennetaan myös sähkömoottoreita valmistavaksi. Tehtävät investoinnit tulevat maksamaan noin 700 miljoonaa euroa, kertoo Porsche tiedotteessa.

Porschen ensimmäisen täyssähköauton on tarkoitus valmistua tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. 
Porschen ensimmäisen täyssähköauton on tarkoitus valmistua tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. 

Tämän hetkisten tietojen mukaan Porschen täyssähköautosta olisi tulossa neljäovinen ja neljäpaikkainen. Sen moottorista olisi saatavilla 600 hevosvoiman tehot. Auto kiihtyy nollasta sataan alle 3,5 sekunnissa ja sen toimintasäde tulee olemaan yli 500 kilometriä. Suunnitelmien mukaan täyssähkö-Porschen akusto olisi ladattavissa 80 %:sesti täyteen vain 15 minuutissa.

Porschen tiedotteen mukaan kehittämällä sähköauton he antavat samalla selkeän lausunnon brändin tulevaisuuden linjauksesta. Vaikka auton voimanlähde muutetaan, Porsche tulee säilyttämään eturivin paikkansa, kun puhutaan kiehtovista urheiluautoista.

Porschen ensimmäinen täyssähköauto perustuu sen esittelemään Mission E -konseptiautoon. 
Porschen ensimmäinen täyssähköauto perustuu sen esittelemään Mission E -konseptiautoon. 

Lue myös seuraavat artikkelit

Toroidion on suomalainen supersähköauto

​Suomalainen supersähköauto Toroidion esiteltiin eilen yleisölle Monacossa.

Lue lisää

Audi R8 e-tron

Audi lähtee sähköautokisaan kovin panoksin

Audi julkaisee Geneven autonäyttelyssä uuden sukupolven R8:n.

Lue lisää


Kommentit