PSA Peugeut Citroënin ensimmäinen täyssähköauto julkaistaan vuonna 2019.
PSA Peugeut Citroënin ensimmäinen täyssähköauto julkaistaan vuonna 2019.

Ranskassakin aletaan valmistaa sähköautoja

PSA Peugeot Citroën aikoo tuoda markkinoilla täyssähköauton ja seitsemän plug-in-hybridia.

Sähköautojen Euroopan-valloitus on kovassa käynnissä.

Viime aikoina autoteollisuuden mahtimaa Saksasta on kuulunut paljon uutisia, jotka puhuvat sähköautojen puolesta: esimerkiksi valtion apupaketti uusien sähköautojen ostajille, Mercedes-Benzin tai Audin suunnitelmat ovat tällaisia.

Nyt sähköistyminen on siirtynyt myös hieman etelämmäs.

Ranskalainen PSA Peugeot Citroën julkaisi hetki sitten suunnitelmansa, jonka mukaan yhtiön on tarkoitus tuoda markkinoille jo vuonna 2019 täyssähköauto 450 kilometrin toimintasäteellä. Samalla PSA kertoi julkaisevansa seitsemän plug-in-hybridiä vuosien 2019–2021 välillä.

Toimintasäde kuin Teslalla

PSA:n e-CMP-alustalle rakennettava sähköauto on yhtiön suunnannäyttäjä kaupunkiautojen ja katumaastureiden kokoluokassa.

Mielenkiintoiseksi sähköautojulkistusta teki se, että tulevan menopelin toimintasäde on noin 450 kilometriä. Tähän asti vastaaviin lukuihin sähköautojen kanssa on päässyt lähinnä Tesla.

Lisäksi PSA:n tulevalle sähköautolle luvataan latausnopeudeksi 12 kilometriä minuutin latauksella, jolloin auton akun lataisi teoriassa tyhjästä täyteen 38 minuutissa. Kaikkiaan PSA julkaisee neljä täyssähköautoa vuoteen 2021 mennessä.

Myös hybridejä

Samalla kun PSA kertoi täyssähköautoista, julkistuksen sai myös tukku plug-in-hybridejä. Niille yhtiö lupasi 60 kilometrin toimintamatkan sähkön voimin, ja kaikkiaan yhtiö aikoo julkaista seitsemän pistokehybridiä vuoteen 2021 mennessä.

Autot rakennetaan samalle EMP2-pohjarakenteelle kuin Citroen C4 Picasso ja Peugeot 308. PSA:n pistokehybridit ovat aina bensiinikäyttöisiä. PSA:n dieselhybridit väistyvät hiljalleen sivummalle uuden teknologian ansiosta. EMP2:n alapuolelle tulee uusi CMP-pohjarakenne, jolle voidaan rakentaa myös täyssähköauto.

PSA:n pistokehybrideissä yhdistyy 150–200-hevosvoimainen bensiinimoottori reilun sadan hevosvoiman sähkömoottoriin. Nelivedossa taka-akselilla sijaitsee vielä toinen samanlainen sähkömoottori.


Lähteet: Tuulilasi, PSA

Kuva: PSA


Saksan hallitus esittää, että sähköautojen ostajia tuettaisiin 5000 euron kertasummalla.

Saksakin kääntämässä kelkkaansa − tukea sähköauton ostajille

Saksan hallitus esittää, että sähköautojen ostajia tuettaisiin 5000 euron kertasummalla.

Lue lisää

Nissanin visioiden mukaan päästöttömiä autoja voi tulevaisuudessa ladata missä tahansa.

Tällainen on tulevaisuuden tankkausasema

Nissan esitteli äskettäin visionsa tulevaisuuden autoilusta.

Lue lisää


Kommentit