Sähköauton huollon tarve

Sähköautojen tekniikka on yksinkertaisempaa kuin polttomoottoriautojen, mutta myös sähköautoista löytyy huolto- ja tarkastuskohteita.

Usein kuulee sanottavan, että sähköauto on huoltovapaa, mikä ei täysin pidä paikkaansa. Sähköauton huollontarve on kuitenkin jossain määrin vähäisempää kuin polttomoottoriautojen, sillä sähkömoottorin yksinkertaiseen tekniikkaan ei kohdistu säännöllistä huollon tarvetta. Sähköautot eivät vaadi muun muassa moottoriöljyn, jako-/laturihihnan tai tulppien vaihtoja.

Sähköauto sisältää samanlaisia mekaanisia osia kuin polttomoottoriautotkin, eivätkä näiden osalta tehtävät huoltotoimenpiteet juuri eroa polttomoottoriauton huollosta. Perushuollossa muun muassa tarkastetaan auton alusta ja pyöräkulmat sekä kiristetään kaikki pultit ja mutterit. Lisäksi autojen sähköjärjestelmät tai ilmastointi saattavat tarvita huoltoa. Sähköautoon tarvitsee myös vaihtaa erilaisia kuluvia osia siinä missä polttomoottoriautoonkin. Tällaisia ovat esimerkiksi raitisilmasuodatin, vaihteistoöljyt ja pyyhkijänsulat.

Sähköautojen jarrut kuluvat vähän

Sähköautojen jarrut kuluvat erityisen vähän, sillä ajossa voidaan hyödyntää paljon moottorijarrutusta: Nostamalla kaasupolkimen auto jarruttaa itsestään, mikä vähentää jarrupolkimen painamisen tarvetta.

Pienellä totuttelulla sähköautolla onkin mahdollista ajaa siten, että jarrupoljinta painetaan vain pysähtyessä. Moottorijarrutus toimii samalla jarrutusenergian talteenottona, mikä tuo autoon lisää toimintamatkaa, sillä jarruttamisessa syntyvä liike-energia saadaan akustoon talteen.

Tehokkaan moottorijarrutuksen ansiosta sähköajoneuvojen jarrut kuluvat erityisen vähän.
Tehokkaan moottorijarrutuksen ansiosta sähköajoneuvojen jarrut kuluvat erityisen vähän.

Sähköautojen jarrutusenergian talteenoton voimakkuutta pystyy myös säätämään joko manuaalisesti tai automaattisesti. Esimerkiksi kaupunkiajossa voidaan käyttää tehokkaampaa jarrutusta, jolloin nostettaessa kaasupoljin auto jarruttaa voimakkaammin ja akustoon latautuu enemmän energiaa.

Suomen olosuhteissa sähköautoilijan on hyvä huomioida, että jarrujen vähäisestä käytöstä saattaa seurata toisenlaisia ongelmia, kuten jarrujen jumiutumista. Jumiutumisen estämiseksi sähköauton kuljettajan on hyvä tehdä välillä voimakkaita jarrutuksia, jolloin jarruihin kertynyt lika irtoaa.

Huolto-ohjelmat merkkikohtaisia

Sähköauton huollon hinnoissa on merkkikohtaisia eroja. Myös sähköautojen huolto-ohjelmat ja -välit ovat merkkikohtaisia. Esimerkiksi Teslalla on ohjeistuksena, että auto tulisi huollattaa kerran vuodessa Teslan omassa merkkihuollossa. Vastaavasti myös Nissanin täyssähköautojen huoltoväli on vuosi (tai 30 000 kilometrin välein), jolloin huollossa autosta muun muassa herkistetään jarrut.

Täyssähköauton katsastaminen on selkeästi halvempaa verrattuna polttomoottoriautoon, sillä siihen ei tarvitse tehdä muun muassa päästömittauksia.

Sähkömoottorin tekniikka on yksinkertaisempi kuin polttomoottoriautojen tekniikka. Itse sähkömoottoriin kohdistuukin vähemmän huoltotoimenpiteitä kuin polttomoottoriin.
Sähkömoottorin tekniikka on yksinkertaisempi kuin polttomoottoriautojen tekniikka. Itse sähkömoottoriin kohdistuukin vähemmän huoltotoimenpiteitä kuin polttomoottoriin.

Lue myös seuraavat artikkelit

Kiinteä kotilatauslaite tuo huoltoaseman sähköautoilijan kotiin.

Sähköautoilijan lähin huoltoasema on kotona

Sähköauton pääasiallinen latauspaikka on kotona, mikä vähentää tarvetta perinteisiin huoltoasemakäynteihin.

Lue lisää

Mitä maksaa sähköauton lataaminen?

Sähköauton lataaminen onnistuu kotona ja julkisissa latauspisteissä, mutta paljonko se maksaa?

Lue lisää


Kommentit