LVM selvittää keinoja vaihtoehtoisten käyttövoimien lisäämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriössä on käynnissä selvitys, miten Suomi voi lisätä vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistymistä, kertoo Ilta-Sanomat.
Ministeri Anner Bernerin mukaan jatkossa pyritään edistämään muun muassa sellaista autoilua, jossa käyttövoimana on sähkö tai biokaasu. Kuvassa ladattava hybridiauto Audi Q7 e-tron.
Ministeri Anner Bernerin mukaan jatkossa pyritään edistämään muun muassa sellaista autoilua, jossa käyttövoimana on sähkö tai biokaasu. Kuvassa ladattava hybridiauto Audi Q7 e-tron.

Euroopan unionin komissio julkisti heinäkuussa EU-jäsenmaille tavoitteet päästökaupan ulkopuolisten päästöjen vähentämiseksi vuosina 2021–2030. Suomelle esitetty 39 prosentin vähennystavoite on yksi tiukimmista.

Päästötavoitteiden saavuttamisessa liikenne on avainasemassa, sillä Suomessa 40 % päästökaupan ulkopuolisista päästöistä on liikenteen aiheuttamia.

Autoilun osalta päästötavoitteiden saavuttaminen tarkoittaa muun muassa uusiutuvien polttoaineiden ja sähkön nykyistä suurempaa suosimista suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin, kuten esimerkiksi bensiiniin ja dieseliin. Ratkaisuja keinoista on liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan luvassa jo syksyn aikana.

Hallitus tavoittelee liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuuden nostamista vuoteen 2030 mennessä peräti 40 prosenttiin.

Ministeri Bernerin mukaan Suomen liikenteen siirtyminen biopolttoaineisiin ja sähköön tulee tapahtumaan nopeammin kuin uskomme.

– Vuoteen 2030 on vain reilut 13 vuotta. Kun katsotaan autokannan selvästi yli 10 vuoden keski-ikää niin on selvää, että muutoksen suuruusluokka on valtava, Berner sanoi Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenille järjestetyssä taustatilaisuudessa.

Lähde: Ilta-Sanomat



Lue myös

Liikenteellä merkittävä rooli uusissa päästötavoitteissa

Digitalisaatio, biopolttoaineet ja vaihtoehtoiset käyttövoimat ovat Suomen valttikortteja päästövähennysten saavuttamisessa.

Lue lisää

Ilkka Herlin: Päästötavoitteeseen ei päästä ilman biokaasua

Herlin kirjoittaa kolumissaan biokaasun mahdollisuuksista kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

Lue lisää


Kommentit