Vaihtoehtoisia käyttövoimia käyttävien henkilöautojen määrä nousi lähes 40 %

Viime vuonna rekisteröitiin lähes 40 % enemmän vaihtoehtoisia käyttövoimia hyödyntäviä autoja kuin edellisenä vuonna.

Aika alkaa olla valmis liikenteen vaihtoehtoisille käyttövoimille: suomalaiset hankkivat viime vuonna ennätysmäärän vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevia henkilöautoja, kertoo Trafi julkaisemassaan tiedotteessa. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla tarkoitetaan hybridi, sähkö, flexifuel sekä biokaasulla toimivia ajoneuvoja. Näiden autojen ensirekisteröintien määrä oli yhteensä 3767 kappaletta, mikä on lähes 40 % enemmän kuin edeltävänä vuonna. Kaiken kaikkiaan Suomessa rekisteröitiin viime vuonna 108 812 uutta henkilöautoa.

Dieselkäyttöisten henkilöautojen suosio oli selvässä laskussa ja niitä rekisteröitiin 6 % vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

Trafin mukaan vaihtoehtoista polttoainetta käyttävien henkilöautojen ostajissa on yritysten osuus suuri. Esimerkiksi sähköautoissa yritys oli hankkijana 64 %:ssa tapauksista, kun bensiinimoottorilla varustetuissa henkilöautoissa vastaava osuus oli 23 prosenttia ja dieselautoissa 47 %.

”Vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan henkilöauton hankkiminen näyttäisi olevan keskimääräistä nuorempien henkilöiden suosiossa. Esimerkiksi ladattavan hybridin hankki keskimäärin 49-vuotias ja sähköauton 46-vuotias henkilö. Jos sähköauton ostaja oli nainen, niin hän oli vielä hieman tätä nuorempi. Sähköauton hankkineiden naisten keski-ikä oli nimittäin 44 vuotta”, kertoo erityisasiantuntija Mika Idman Trafilta.

Eteläinen Suomi edelläkävijänä

Suhteutettuna ensirekisteröinnit maakuntien kaikkiin rekisteröityihin autoihin oli Varsinais-Suomessa eniten vaihtoehtoisilla käyttövoimilla ensirekisteröityjä autoja (4,6 %). Määrällisesti eniten ko. henkilöautoja ensirekisteröitiin Uudellamaalla (1881 kpl).

Ei-ladattavissa hybridikäyttöisissä henkilöautoista suosituin malli oli Toyota Auris ja ladattavissa Mitsubishi Outlander PHEV. Sähköautoista suosituin oli Tesla Model S.

Kaasu- ja sähköautot esittäytyivät viime vuonna mm. Porissa järjestetyssä tilaisuudessa. 
Kaasu- ja sähköautot esittäytyivät viime vuonna mm. Porissa järjestetyssä tilaisuudessa. 
Lähde: Trafi


Kommentit